Suomen keliolosuhteet ovat lähes ympäri vuoden varsin haastavat, ja erityisesti talvi on täynnä kuraa, suolaa, rapaa ja loskaa. Kurakelit eivät siis rajoitu ainoastaan syksyyn tai alkavaan kevääseen. Autoilijan kannattaa hidastaa aina lätäköiden kohdalla, koska autoilija saattaa joutua maksamaan jalankulkijan pesulalaskun. Ennätyslumet sulaessaan tuovat mukanaan ennätyslätäköitä, mikä pahimmillaan johtaa ennätyssuuriin pesulalaskuihin. Tieliikennelakiin on kirjattu, että autoilija on aina korvausvelvollinen roiskuttaessaan vettä ja kuraa jalankulkijoiden päälle. Jalankulkija voi ottaa auton rekisterinumeron ylös ja jäljittää sen avulla auton omistajan. Auton omistajan henkilöllisyyden voi selvittää helpottaa Ajoneuvohallintokeskuksen kautta. Autoilijalle pitää laittaa esimerkiksi kirje, jossa selostetaan tarkoin tapahtumien kulku. Hyvin käyttäytyvä ja fiksu autoilija ottaa varmasti yhteyttä kirjeen saadessaan, jotta tapahtuman osapuolet voivat kätevästi aloittaa selvittämään tilannetta. Parasta on aina, kun asianomaiset pystyvät sopimaan tapahtuneesta asiasta keskenään. Poliisin mukaan ottaminen tapaukseen tekee prosessista usein pitkän ja monimutkaisen. Kysyä voidaan aina myös, että mikä on tienpitäjän vastuu mahdollisista kuravahingoista?
Oikea tilannenopeus pelastaa ikäviltä tilanteilta
Lain mukaan autoilijan on säädettävä tilannenopeus sellaiseksi, etteivät muut tien käyttäjät joudu vaaraan tai kohtuuttomasti lian peittämiksi. Käytännössä kuljettajan tulee sovittaa ajoneuvon nopeus juuri sellaiseksi, kuin liikenneturvallisuus edellyttää. Huomioon pitää ottaa myös kaikki tärkeät olennaiset seikat, kuten sää, tien kunto, näkyvyys, keli, kuorman laatu, ajoneuvon kuormitus, ja liikenneolosuhteet. Kuljettajan on pidettävä nopeutensa sellaisena, että hän säilyttää kaikissa tilanteissa ajoneuvonsa hallinnan. Ennen kaukovaloilta lähivaloille vaihtamista on nopeus sovitettava uusia näkyvyysolosuhteita vastaavaksi. Tienkäyttäjät, kuten jalankulkijat tai pyöräilijät eivät saa joutua kohtuuttomasti ajoneuvon heittämän soran tai kuran likaamaksi. Autoilijoiden pitää kiertää jalankulkijat kaukaa, jos tarvittavaa tilaa on, ja jos tilaa ei ole, niin hiljennetään rutkasti. Riittävä varovaisuus liikenteessä on luonnollisesti asia, jota pitäisi niin autoilijoiden kuin jalankulkijoidenkin noudattaa. Ihminen on ihminen, joten luonnollisesti autoilijat pitävät myös tärkeänä etteivät aiheuta ajoneuvolleen minkäänlaisia kolhuja tai materiaalivaurioita. Jokainen voi vaikuttaa omaan ajokäyttäytymiseensä lähtemällä matkaan huolletulla autolla ja riittävän ajoissa. Kuvitellaanpa tilanne, jossa tiessä on edessä iso vesilätäkkö, johon autoilija voi täräyttää siihen malliin, että näyttävä vesisuihku tahrii jalankulkijan. Kysymys kuuluukin, että kuka maksaa, jos autoilija kastelee jalankulkijan vaatteet.
Jalankulkijan vastuu liikenteessä
Kävelijä on tienkäyttäjä, jolla on sekä oikeuksia ja velvollisuuksia. Yhteispeli liikenteessä sujuu hyvin, kun sekä autoilijat että kävelijät noudattavat velvollisuuksiaan. Ennakoiva ajaminen on kaikkien mahdollisten tulevien riskien tunnistamista ja niiden torjumista. Voidaankin siis sanoa, että liikenteessä tarvitaan sekä keli-, että pelivaraa. Ohittaessa kuljettaja voi vaikuttaa siihen, ettei roiski kiviä tai kuraa ohittamansa auton tai lähellä olevien mahdollisten jalankulkijoiden päälle. Jalankulkijalla on siis myös liikenteessä oma vastuunsa ja järjen käyttö on aina sallittua, kun lähtee sade-tai kurakelillä liikenteeseen. Sateella siis sadevaatteet päälle ja kumisaappaat jalkaan, huolimatta siitä onko se aina trendikästä vai ei. Pukeutuminen siis sään mukaan. Kävely-ja pyörätiellä kannattaa aina välttää aivan autotien reunassa kulkemista, sillä aina tulee niitä kovaa vauhtia ajavia “maanteiden ritareita”, jotka ajavat lätäkköön testatakseen, miten korkealle vesi lentää. Revolution Race valmistaa ja myy edullisia ja huippulaadukkaita ulkoiluvaatteita kaikille naisille ja miehille, tutustu siis tuotteisiin ja pysy kuivana liikkuessasi.